Kevättä rinnassa

On Kansas kyllä erikoinen paikka; ensin tupruttaa lunta ja seuraavana päivänä aurinko porottaa ja on +20 astetta lämmintä. Tällä viikolla on kevät selkeesti tehny tuloaan, viikonlopun on lämpötila keikkunut +20 tietämillä ja samaa on luvattu ensi viikoksi. Ei voi valittaa! En tiedä johtuuko keväästä vai mistä (lue: lähenevästä Tampan matkasta+biitsistä+bikineistä), mutta mua puraisi alkuviikosta liikunta kärpänen. Tätä päivää lukuunottamatta on jotain liikuntaa tullut harrastettua joka päivä. Täytyy sanoa että tuntuu paljon energisemmältä. Eilen taisi vain tulla hieman liikaa riehuttua BodyPumpissa, koska lihassärky on tällä hetkellä melko mojovaa.

Kevätlukukauden toinen jakso on myös saatu pakettiin mun osalta, viimeisen kokeen tein tänään ja viimeinen aina tuli palautettua eilen. Ei tässä kyllä kauan ehdi laakereilla kölliä, huomenna alkaa uuden jakson myötä kaksi uutta kurssia. Rankalta tuntuu tällanen non-stop opiskelu välillä, mutta valmistuminen syksyllä häämöttää horisontissa ja antaa virtaa kouluhommiin. Daniel usein kysyy miksen pidä yhtä jaksoa taukoa tai ota vain yhtä kurssia, mutta pänkäpää minussa haluaa koulun pakettiin niin nopeasti kuin mahdollista. Valmistumisen myötä on tarkoitus alkaa todenteolla etsimään oman alan töitä ja tienaamaan enemmän. Välillä tuntuu pahalta, että Daniel kantaa niin suuren vastuun meidän taloudesta. Tiedän, että on hienoa että ylipäänsä löysin töitä niin nopeasti, mutta kun on tottunut maksamaan kaiken itse on vaikea luovuttaa ohjat täysin toisen käsiin.

Töistä puheen ollen, alkaa kaupanalalla työskentely taas pikku hiljaa ottamaan päähän. Ei ole kauheasti henkistä tai älyllistä haastetta nykyisissä työtehtävissä. Eikä siitä edes makseta mielestäni riittävästi. Kiva olisi löytää toimistotöitä, takaisi vapaat viikonloput. Ja luulisi että siitä myös maksettaisiin paremmin, vaikka eihän se raha kaikkein tärkeintä ole. Työkaverit nykyisessä työpaikassa ovat kivoja, tosin perus työpaikkapolitiikkaa sielläkin on ja naisvaltaisella alalla juoruilu tuntuu olevan kovin yleistä :D Eipä sillä etten itse ikinä juoruilisi...

Nyt alkaa keittiöstä ja uunista leijailemaan niin houkuttele aurajuusto-perunoiden tuoksu, että täytyy lähteä katsastamaan pääsiäisaterian tilannetta :)

Tässä kuva torstain "lenkkipolulta" :)

Paluu arkeen

Niin se kaksi viikkoa hurahti. Paljon tuli touhuttua, ystäviä ja perhettä nähtyä. Kaikkia en edes ehtinyt näkemään keitä oisin halunnut, mutta sille ei voi mitään kun aika on rajallista. Uudet muistot on takataskussa, katsotaan milloin on aikaa ja varaa matkustaa uudestaan.

Kotimatka meni hyvin, ensimmäinen lento oli puolisen tuntia myöhässä. Siitä johtuen sai Heathrowlla tallustella suoraan lähtöportille, kunhan turvatarkastuksesta ja ensimmäisestä American Airlinen maahantulohaastattelusta kerkisin. Yhdeksän tunnin lento Chicagoon tuntui tosi pitkältä, itse kun en osaa lentokoneessa nukkua. AA:lla on uusi istuinluokka niiden koneissa, Main Cabin Extra, jonne mut oli sijoitettu. Ihanan paljon oli jalkatilaa, vaikka ojensin jalat suoriksi eivät ne meinanneet ylettyä edessä olevan penkin alle. Kone saapui melko ajallaan Chicagoon, passintarkastuksessa ja tullissa meni ainakin tunti. Alkoi väsymys painamaan, mutta onneksi oli hotellihuone varattuna lentokentän Hiltonista.

Seuraavaksi piti vain löytää sinne hotellille, aika surkeat oli opastett lentokentällä. Lentokentän "skytrain" kulki myös kovin harvakseltaan, piti matkustaa kansainvälisten lentojen terminaalista 2 terminaaliin ja sieltä sitten köpötellä hotellille. Hotellilla joutui vielä odottamaan että sai huoneen avaimen. Siinä odotellessa kuulin naisryhmän kysyvän tiskillä paljon yksi yö hotellissa kustantaa; meinasin leuka tipahtaa lattialle kun virkailija totesi walk-in hinnaksi $329. Tiesin, että hotelli on tyyris ja olin nähnyt onlinekaupoissa huoneen hinnan olevan $250 ja siitä ylöspäin. Itse olin saanut hyvän tarjouksen meidän oman pankin kautta, vaikka sekin oli melko iso summa yhdestä yöstä. Mutta tohon $329 verrattuna $150 tuntui melko kohtuulliselta hinnalta. Sillä sai huoneen lentokentällä olevasta hotellista, missä oli ihanan iso kingsize sänky ja suihku odottamassa matkalaista. Aamulla meni 5min kävellen 3 terminaalille mistä lähti lento kohti Manhattania klo 11.

Dantsu oli kentällä vastassa, ikävä oli ollut (molemmin puolisesti). Ihana oli tulla takaisin kotiin. Koti. Matkalla Suomeen vieressä istuva herrasmies kysyi, että mihis on matka, kotiin vai kotoota jonnekkin. Siinäpä hyvä kysymys: vastasin että kotoota synnyin kotiin. Koti se on edelleen Suomessa, mutta kodilta se tuntuu täälläkin. Elämä asettunut uomiinsa täällä: on työpaikka, koulu, uusia kavereita ja se tärkein Daniel. Ikävä on silti Suomeenkin, koska siellä ovat vanhat ystävät, perhe ja suku.

Keskiviikkona kutsui JCPenney klo 7 reikä reikä. Päivä meni aika eufoorisessa tilassa. Olo oli kuin 12-pacin kaljaa juoneella, kauheasti pyörrytti ja huippasi ja kun kotiin pääsi klo 14 oli väsymys huimaava. Torstai meni paremmissa merkeissä, tosin joka päivä on sänky kutsunut aikaisin. Eilen lauantaina heräsin sohvalta 23 aikaan, keräsin luuni ja tepsutin makuuhuoneeseen yöunille. Töitä on tässä heti 9 päivää putkeen ja koulussakin menossa jakson viimeiset viikot. Keskiviikkona koulu-, työ- ja matkastressi purkaantuivat järkyttävänä itkupotkuraivari -kohtauksena. Dantsu ei onneksi suomalaisen tytön metkuja kovasti enää hätkähdä, rauhoitteli ja kuunteli kun sopersin huoliani. Turhiksihan ne huolet osoittautui, tämän viikon koulutyöt on palautettu ajoissa ja huomenna alkaa uusi viikko. Töitä olisi vielä 4 päivää ja sitten kolmen päivän viikonloppu, hyvää aikaa tehdä viimeiset kouluhommat ennen jakson vaihtumista.

Katsotaan josko tästä eteenpäin saisin useammin kirjoiteltua, kovasti kaikki toivoivat että blogin kirjoitus taas jatkuisi :)