Elokuu on jo puolivälissä. Mihin aika rientää? Vuosi ja kaksi kuukautta takana Jenkeissä asustamista. Viime viikolla tuli vuosi täyteen JCPenneyn leivissä. Vuodessa olen ehtinyt siirtymään naistenpukeutumisesta varastotiimiin, ja viime viikolla aloitin varasto tiimin vetäjänä. Minä ja meidän osastopäällikkö jaetaan vastuu kuormien purusta, tavaroiden esille laitosta ja hinnoittelusta. Nyt on työvuorot ma-pe ja yleensä työaika on 6-14. Ihanaa kun on viikonloput vapaata!
Tosin, meillä on muutto edessä, koska Daniel pääsi psykologisiin erikoisjoukkoihin. Joukkojen tukikohta on Fayettevillessä, Pohjois-Carolinassa Fort Braggin tukikohdassa. Itärannikko siis kutsuu ja aikaero Suomeen lyhenee tunnilla. Daniel perhe asuu Concordessa Pohjois-Carolinassa, mikä on kolmen tunnin matkan päässä Fayettevillestä. En ole ehtinyt Danielin perhettä nähdä vielä kertaakaan tänne muuton jälkeen, koska välimatka on niin pitkä täältä Kansasista. Vielä ei tiedetä milloin muutetaan, päivittelen sitten tänne kunhan saadaan viralliset "käskyt" muutolle. Sen verran tiedetään, että Daniel menee laskuvarjohyppykouluun marraskuussa ja koulu Fayettevillessä alkaa tammikuun 9. Todennäköisesti siis sitä ennen olisi muutto edessä.
Kolmen viikon päästä ollaan Danielin kanssa lähdössä kymmenen päivän lomalle Costa ricaan. En malta odottaa!!! Pääsen tapaamaan lisää Danielin sukua. Äitiä, isää, sisaruksia ja isovanhempia lukuunottamatta loppu suku asuu Costa ricassa. Tarkoitus on ensin majoittua Danielin tädin luona Danielin lapsuuden kaupungissa Herediassa. Heredia on lähellä Costa rican pääkaupunkia San Joseta. Lisäksi aiotaan suunnata neljäksi päiväksi Costa rican länsirannikolle, pääsee tämäkin tyttö Tyynenmeren rantahietikolle tepastelemaan :) Lisäksi Daniel on luvannut viedä mut muutamaan paikalliseen jalkapallo peliin, Costa ricalaiset kun on ihan hulluna socceriin ;) Paluumatkalla Herediaan aiotaan pysähtyä Costa rican suurimmalla toiminnassa olevalla tulivuorella ja kastautua kuumissa lähteissä. Viimeinen viikonloppu vietetään Herediassa ja nähdään Danielin kavereita ja sukulaisia. Tässä on suunnitelmat, katsotaan miten hyvin pitävät kutinsa :)