Ruoanlaitto, niinkin yksinkertainen asia kuin se on, voi osoittautua haastelliseksi uudenlaisissa olosuhteissa. Ensiksikin, ohessa kuvia asuntomme hellasta. Periaatteessa näyttää ihan samanlaiselta kuin suomalainenkin, mitä nyt hellan levyt tuollaisia ihme kierukoita. Asteikko levyissä menee Low-Medium-High liukuvalla asteikolla, ei sellaisella naksnaks systeemillä kuin usein Suomessa (tai ainakin oma vanha hellani :D ). Tehokkuus on myös aivan omaa luokkaansa, periaatteessa pärjää kun käyttää tuota medium tasoa ellei halua kiehauttaa jotain nopeasti. Muutamat ruoat ovat hieman kärähtäneet pinnalta ennen kuin ovat kypsyneet sisältä, kun olen "opetellut" hellan käyttöä...
Puhtaanapito on muuten helppoa, levyt vain ovat kierukkamuotonsa ansiosta hieman epäkäytännöllisiä. Levyjen alle pääsee tippumaan muruja yms. sekä valumaan nestettä, jos jokin ehtii kiehahtaa yli. Levyt eivät irtoa, joten niiden alta ei käytännössä pysty puhdistamaan mitään. Luottakaa minuun, olen yrittänyt jo vaikka minkälaista kikka kolmosta. Hyvä etten ole saanut koko kierukkaa jo irtoamaan :D
Uuni on myös oma lukunsa. Se on huomattavasti kookkaampi kuin suomalaiset uunit. Lisäksi siinä on vain kolme eri toimintoa: Broil, Bake ja Timed bake. Ero on vain se kumpi vastus kuumenee, ylä vai ala. Viime viikonlopun kohokohta piti olla itsetehty pizza, kävin lauantaina kaupassa ja ostin ainekset. Kotiin päästyäni aloin kaivamaan uunipeltiä. Uunipelti ei ole täällä vakiovaruste, jos haluat tehdä pizzaa joudut ostamaan itse kaupasta pellin/uunilevyn johon sen laitat. Se siitä pizzasta, uusi yritys huomenna kunhan käyn ostamassa sen pirun pellin ensin :)
Se uunista. Sitten itse ruoka-aineet. Mitä löytyy melkein 100% varmuudella jokaisesta suomalaisesta jääkaapista? Ruokakermaa, on se sitten maito, kasvirasva, soija tai minkä tahansa pohjaista ja prosenttista vahvuudeltaan. Yllätys yllätys, täällä ei sellaista tuotetta ole. Ainoastaan täyskermaa ja jos alan sitä käyttämään aina ruokaa laitettaessa ollaan Danielin kanssa jouluun mennessä paisuttu kuin pullataikinat :D Maitotuotteiden (tai vastaavien) kirjo on muutenkin täällä sangen suppea. Maitoa kyllä on monenlaista ja erilaisia rasvaprosenttivaihtoehtoja on paljon enemmän kuin Suomessa. Lisäksi löytyy laktoositonta ja soijamaitoa. Maitoa voi myös ostaa gallonan kanistereissa :D Kuka ostaa 3.78 litran maitotölkkejä? Kyseiset tölkit ovat usein myös tarjouksessa; osta 5 kpl ja saat yhden ilmaiseksi. Sitten on half&half joka on sekoitus maitoa ja kermaa, mutta ei missään nimessä sovi ruokakerman korvikkeeksi, koska on yhtä nestemäistä kuin maito. Sitä käytetäänkin yleensä kahvin kanssa tavallisen maidon sijasta. Ranskankermaa en myöskään ole kaupoissa nähnyt, mutta kermaviiliä onneksi löytyy. Tämän kevään aikana on Philadelphia tuorejuustomerkiltä tullut markkinoille Créme Bonjourin Cuisine tuotteita muistuttavia tuotteita nimellä Philadelphia cooking creme, luojan kiitos. Oikean aidon voin löytäminen on myös ollut sangen haastavaa kuten Jannin, Seren ja Kimin vieraillessa huomasimme.
Mitä suomalaisen tulee ikävä maailmalla? Ruisleipää, näkkileipää, lakritsia ja salmiakkia. Mutta ei hätiä mitiä! Vieraiden ollessa kylässä teimme road tripin Kansas cityyn ja aivan hotellin vieressä oli World Market niminen kauppa. Menimme kauppaan etsimään kokkiveitsiä Jannille, mutta mikä aarreaitta sieltä paljastuikaan! Sieltä löytyi Realin tapaista ruisleipää, Wasan erilaisia näkkileipiä, Pandan lakuja, suolakaloja ja monia muita ihanuuksia. Joten kun oikein koti-ikävä iskee ei muuta kuin Mustangin nokka kohti KC:tä ja ostoksille :) Lakritsia on onneksi tällä hetkellä kaapissa vielä kaksi pussia, kiitos Janni ja Sere tuliaisista!
Näyttääpä hyvältä, Laura! käydään varmasti ahkeraan katsomassa sun blogia :) Ja joo, meidän perhe varmaan ostais sen gallonan maitotölkin, maitoa menee kyllä luvattoman paljon..
VastaaPoistaOn hurja ikävä, toivottavasti nähdään pian siellä taikka täällä! Haleja!