Neljä päivää töitä takana ja mukavaa on ollut. Rankalta on myös tuntunut kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen, uni on tullut iltaisin paljon nopeammin kuin aikaisemmin eikä ole paljon tarvinnut yöllä heräillä ja pyöriä sängyssä.
Kaksi ensimmäistä päivää oli koulutusta, talon tapojen ja käytäntöjen opettelua sekä kassajärjestelmään tutustumista. Keskiviikkona pääsin jo "buddy trainer" Felician kanssa myymälän puolelle, tavoitteena oppia missä mikäkin myymälässä sijaitsee. Siellä menin pienen käsiskannerin kanssa skannaillen tuotteita ja ruksien niitä yli sellaisesta listasta. Samalla myös opin miten auttaa miesten puku paidan sovituksessa ja kuinka mitataan kauluksen ja hihojen oikea pituus. Lisäksi opin kuinka mitataan naisten rintaliivien oikea koko, on muuten eri tyyli kuin Suomessa.
Perjantain olin Felician varjona, ensin puoli päivää "zoonerina" eli naisten osastolla pyörimässä; siistimme vaatepinoja ja henkareita, tervehdimme asiakkaita ja autoimme heitä apua tarvittaessa. Loppupäivän olimme naisten osaston kassalla ja pääsin palvelemaan ensimmäisiä asiakkaita. Tytöt nauroivat, kun minua jännitti kovasti, sanoivat ensimmäisen asiakkaan jälkeen että olen luonnonlahjakkuus :D
Paljon on muistettavaa; asiakasta täytyy tervehtiä ja pientä small talkia. Jokaisella asiakkaalla on mahdollisuus tehdä lahjoitus hyväntekeväisyyteen; sanotaan että ostosten summa on $23.43, kone kysyy haluaako asiakas lahjoittaa $0.57 hyväntekeväisyyteen ja pyöristää summan ylöspäin lähimpään täyteen dollariin. Hyväntekeväisyys kohde vaihtuu joka kuukausi, koulujen alun kunniaksi elokuun kohde on 4H ja lasten iltapäivätoiminta. Melkein jokainen asiakas tekee lahjoituksen, äkkiä ne sentit muuttuu dollareiksi. Lisäksi kassalla tehdään lisämyyntiä myymällä asiakkaille kaupan omaa luottokorttia. Lopuksi vielä olisi hyvä muistuttaa kuitin lopussa olevasta palautekyselystä, jonka asiakas voi tehdä netissä ja osallistua $500 lahjakortin arvontaan. Jos meidän myyjien nimi mainitaan kyselyissä positiivisesti saamme siitä jonkinlaisia pojoja.
Eilenkin (lauantaina) minun oli tarkoitus olla Felician kanssa, mutta perhesyistä hän ei päässytkään töihin. Siellä olin koko 8h päivän kassalla ja sain myytyä neljä uutta luottokorttia! Koko naistenosaston tavoite oli kolme korttia ja meitä myyjiä oli noin kymmenkunta päivän aikana töissä. Ensimmäisen kun sai tehtyä niin kynnys aleni huomattavasti :)
Pieni korjaus edelliseen postaukseen tauoista. Niitä onkin enemmän kuin aluksi luulin, luojan kiitos :) 6h ja alle päivistä saa yhden 15min kahvitauon, 6,5-7,45h päivistä saa 30min ruokiksen sekä 15min kahvitauon. 8h ja yli päivinä saa ruokatauon sekä kaksi kahvitaukoa.
Ensi viikolla on töitä tiistai-lauantai, katsotaan miten pärjään yksikseni ilman extra apuja. Kauppa on auki maanantai-lauantai klo 10-21 ja sunnuntaisin klo 12-18. Ilta- tai viikonloppulisiä ei ole, palkka maksetaan kahden viikon välein. Itse teen pääsääntöisesti päivävuoroa, tarpeen vaatiessa iltaa.
Ihanaa kun ei tarvitse enää päivät pitkät odotella, että Daniel tulee töistä kotiin. Torstaina kotiin töistä ajaessa, tuli oikein kunnolla sellainen olo että nyt elämä on täällä. Arki tullut meidänkin kotiin, katsotaan millaisiin uomiin se asettuu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti